Olen tehnyt perustavanlaatuisen virheen ja mennyt ystävystymään (tai ainakin muuttunut tuttavalliseksi) automyyjäni kanssa. Olisi niin paljon helpompi tapella auton ominaisuuksista jos myyjä ei olisi puolituttu.
Tarina kulkee seuraavasti. Menimme hankkimaan uutta autoa vanhan tilalle ja kävimme koeajamassa Passat Variantin (=farmari) emme kuitenkaan halunnut farmariautoa mutta sedan malli tuosta passatista kiinnosti kyllä. Esittelyautosta löytyi RCD 310 radio ja siitä aux in liitin josta saisi syötettyä audiota mp3 soittimesta radiolle ja oletimme että samat ominaisuudet löytyvät myös tulevasta autosta, onhan kyseessä Passat Luxline aivan kuten koeajamamme variantkin oli. Tilasimme auton ja samassa yhteydessä sovimme että auto tulee esittelyautoksi liikkeeseen joksikin kuukaudeksi koska myyjä halusi siitä vähän "hyvää itselleenkin". Hämmästys oli suuri kun autossa ei ei samanlaista radiota ollutkaan.
Selvitin asiaa maahantuojalta asti (= tein automyyjän työtä) ja selvisi että noissa luxline Passateissa on kahta erilaista radiota, RCD 300 (ilman aux-in liitäntää) ja RCD 310 (aux-in liitännällä). Missään ei mainittu että on mahdollista että radio on erilainen. Myyjä ei siitä kertonut, joskaan en ihmettele ettei hän sitä tiennyt, jonka myönti itsekkin, ja maahantuojan sivuilla (www.vw.fi) puhuttiin vain RCD 310 mallista. Maahantuojalta selvisi että ko. liitännän voi asentaa jälkiasennuksena ja sieltä neuvottiin ottamaan yhteyttä jälleenmyyjään.
Myyjälle asiasta puhuin ja että suostuisin siihen että liitin asennettaisiin jälkiasennuksena, eikä koko radiota tarvitsisi vaihtaa. Hän yritti ratkaista asian ulkopuolisella FM-lähettimellä jolla audion saisi siirrettyä radioon yksinkertaisesti. Kun asiasta kieltäydyin ja ilmoitin että kyllä sen liitynnän tulee olla samanlainen kuin tuossa esittelyautossa hän ilmoitti että "ahaa ... kyse ei olekkaan siitä audion siirtämisestä radioon vaan haluat vain rankaista minua tuosta virheestä...!" Vittu kun kiristi hermoa tuossa kohtaa.
Ensinnäkin: omistan kyllä tuollaisen lähettimen ja se joka on ajanut suomessa edes takaisin tuon lasitteen kera, tietää kyllä kuinka se käyttäytyy kun radiotaajuudet häiritsevät tuota lähetintä. Ei tarvitse olla kummoinen signaali lähellä tuota ulkoisen FM:n taajuutta niin johan on häiriötä. Näiden signaalien ja niitä vaimentavien tekijöiden parissa olen tehnyt jo 10 vuotta töitä joten voisin väittää että olen tuosta sen verran perillä että voin sanoa noin. Lisäksi tiedän käytännössä että tuota häiriötä esiintyy kun olen aktiivisesti tuota FM-lähetintä testannut. Eipä hivele korvia se ei...
Toisekseen: Olenko siis ostanut sian säkissä? Eikö ole perusteltua olettaa auton olevan samanlainen kuin esittelyauto. Olen esittänyt mielestäni kohtuullisen kompromissin ja hän haluaa korjata virheensä 8 euron ulkoisella osalla. On kuin paikkaisi pyöränkumia purukumilla. Tällä perusteella hän olisi voinut tilata auton vaikka ilman moottoria ja ilmoittaa, että ei siitä moottorista ollut mitään puhetta ja se maksaa lisää jos siihen moottorinkin haluaa. No ehkä hieman karrikoiden mutta kuitenkin...
No hän selvittää nyt asiaa ja tekee sitten päätöksensä mitä tämän kanssa tehdään. Alunperin oli tärkeää ettei nykyisen auton kilometrit nouse yli 80 000km, mutta nyt silläkään ei tunnu olevan hänelle merkitystä. Näinköhän tuota kauppaa syntyy ollenkaan, eikä sillä niin väliäkään noita autokauppoja kun löytyy ympäri maata eikä se matkustaminen tuolla autolla ole ollut ongelma ennenkään meille ...
Venaillaan jobbarin päätöstä ...
Pizzeria Maria
15 vuotta sitten

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti