sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Nettiblogeihin/foorumeille kirjoittaminen

Kuinkahan moni meistä "netin orjista" miettii mitä oikein kirjoittaa julkisille foorumeille ja kommentoi blogeihin toisten kirjoituksiin. Olen havainnut että jos ja kun kirjoittaa jotain nettiin, oli se sitten blogi, foorumi tai kommentoiminen jonkun toisen blogiin, pitäisi tämä kirjoitus miettiä läpi ennen sen julkaisua.

Tämä tuli mieleeni kun luin erääseen blogiin kommentoimaani juttua, enkä tunnistanut siitä itseäni ollenkaan. Kommenttini oli erääseen blogii jossa joku oli ko. blogaajalle esittänyt pelkonsa että hän tulee vetelemään pian syntyvää lastansa korville sen minkä kerkeää. Olin kommentoinut tähän että aion oman jälkikasvuni kasvattaa koivunherralla...

SIIS MITÄ VITTUA .... näin 6kk myöhemmin kun tuota luin niin en ollut uskoa silmiäni. Muuta selitystä tuolle en keksinyt kuin sen että meidän taloudessa lapset kasvaa kurissa ja nuhteessa, mutta ei herranjestas tulisi mieleenkään ruveta lapsia pieksemään. Kyllä mustakin löytyy sen verran auktoriteettia että yksi pikkuihminen pannaan järjestykseen ilman lyömistä.

Joten ystävät ja kylänmiehet miettikää mitä nettiin julkaisette. Ei muuten mutta se teidän (ja tässä tapauksessa minun) teksti säilyy siellä maailman tappiin.

2 kommenttia:

  1. Joo... Kannattaisikohan sitä keskittyä kirjoittamaan ihan selvinpäin julkisiin paikkoihin :D

    Ai niin... Mikäs mä oon sanomaan, ei sitä aivan selvinpäin olla nytkään...

    -PH

    VastaaPoista
  2. Jepjep ... se voisi auttaa, mutta en muistaakseni (huom. muistaakseni) ollut kännissä tuona aikana ... mutta lukihäiriö, ADHD, kuun kierto, planeettojen asetukset ja Beta Cenariuksen ilkeä hallitsija Grachlon ovat varmaan olleet syyllisiä tähän tapaukseen :D ... eihän se tietty näin jälkikäteen muuta kun vituttaa ... pitää laittaa niihin tapauksiin, joita muuten on liikaa, jotka olisi voinut jäädä tekemttä ...

    VastaaPoista